7/28/2011

Bananachocolate ♥


www.bellebaie.blogspot.com

125 g margariinia
2 dl sokeria
2 kananmunaa
5 dl vehnäjauh.
2 tl leivinjauh.
1 ½ dl maitoa
1 dl suklaakastiketta
1 banaani
150g suklaarouhetta


Vaahdota rasva ja sokeri. Lisää kananmunat yksitellen kokoajan sekoittaen. Sekoita jauhot ja leivinjauhe ja lisää taikinaan. Kaada sekaan maito ja sekoita tasaiseksi taikinaksi. Nostele pieni nokare taikinaa muffinsivuoan pohjalle (raidoituksen aikaan saamiseksi, ei välttämätön). Kaada suklaakastike, suklaarouhe ja pilkotut banaanit loppuun taikinaan ja sekoita. Täytä 2/3 osaa vuoista. Paista 200 asteessa n. 20 min.

Muffinsien päälle tein vaahdon tomusokerilla maustetusta Flora Vispistä, josta puolet maustoin kaakaojauheella.  Kun kahta eriväristä vaahtoa laittaa vuorotellen pursotuspussiin, saa aikaan kivan värin vaihdunnan. (Bella baien kuvissa) 

7/23/2011

Marjakinuskiunelma


Pohja
4 dl kaurahiutaleita
1 dl sokeria
½ dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 dl juoksevaa margariinia
½ dl Pirkka-kinuskikastiketta

Täyte
2 dl vispikermaa
1 tlk (250g) rahkaa
1 ½ dl Pirkka kinuskikastiketta

Pinnalle
noin 500 g tuoreita marjoja
(esim. mansikoita, vadelmia, 
viinimarjoja, mustikoita)

Sekoita pohjan kuivat aineet keskenään ja lisää margariini ja kinuskikastike.
Piirrä leivinpaperille kakkuvuoan tai lautasen avulla ympyrä (halkaisija 25cm). 
Taputtele taikina leivinpaperille ympyrän sisään. Paista 175-asteisessa uunissa n. 15 min. 
Anna jäähtyä.

Vaahdota kerma. sekoita rahka ja kinuskikastike keskenään. Lisää joukkoon kermavaahto.

Siirrä pohja tarjoiluvadille. Levitä päälle kermatäyte ja runsaasti tuoreita marjoja. Tarjoa heti.

(pirkka 2006)

7/19/2011

Ostoksia

Pinkit silikonimuotit Silikomart
Keramiikkamuffini Terhi Mickelsson
Leivontakulhot kasvihuoneilmiö
Muffinsivuoat Ruoveden tarvikekeskus
Kuppikakun aluset (hopeat) Viljamaa